The Dragonborn Comes livenä – huh huh

ScoreOlin kuuntelemassa viime viikolla Score-konserttia. Score on Orvar Säfströmin ja Magnus Johanssonin luoma konsepti, jossa soitetaan vain pelimusiikkia. Turun filharmoninen orkesteri soitti mahtavia yhdistelmiä mm. Call of Dutystä, Halo 2:sta, Super Mariosta, Final Fantasysta ja Skyrimistä. Pakkohan sinne oli mennä, kun tilaisuus tuli.

Sabina Zweiacker pääsi ääneen vain muutaman kerran, mutta ääni oli todella pysäyttävä. Vaikka kuinka upottaisi rahaa kalliisiin hifijärjestelmiin, aito asia on Aito Asia. Kylmät väreet kulkivat pitkin selkäpiitä.

Oma ehdoton suosikkini on tietenkin Skyrimin The Dragonborn Comes. Oheisessa videossa Malukah vetää biisin sen verran pysäyttävästi, että suorastaan ahdistaa.

15 peliä

Facebookissa kiertää meemi, jossa pitää listata 15 tärkeintä peliä asiaa tarkemmin miettimättä.

  1. World of Warcraft: peliaika on varmaan 1 – 2 vuotta. Tunnen edelleen vanilla-WOW:n kartat ja paikat paremmin kuin Turun keskustan. En uskalla asentaa clienttia, kun pelkään jääväni uudestaan koukkuun.
  2. Golden Axe: tästä alkoi värillisen tietokonegrafiikan aikakausi omalla kohdallani. Ikinä en päässyt jättiläisiä pidemmälle.
  3. Command & Conquer: kieli poskella, mutta rts-pelien ensimmäinen kuningas.
  4. Deus Ex: ehkä tunnelmaltaan eniten koskettava.
  5. Myth: tylyin tunnelma ever.
  6. Baldur’s Gate: ensimmäinen RPG johon jäin koukkuun.
  7. Diablo: ranteet huutavat hoosiannaa vieläkin.
  8. Halo: ensimmäistä kertaa korkealla avaruuden sfääreissä.
  9. Mass Effect: wow.
  10. WarCraft: tästä lähti koko WoW:n lore.
  11. Unreal Tournament: ainoa peli, jossa vaimoni on kyykyttänyt minua kunnolla.
  12. Call of Duty: aivot naulaan ja menoksi.
  13. StrarCraft: esport, jonka aloin ottaa vähän liian vakavasti.
  14. Dota 2: esport, johon tutustuin vasta viime vuonna. ”How could have I missed that!”
  15. Fallout: missään pelissä en ole nauranut niin paljon.

Aika vahvasti on Blizzardin pelit edustettuna. Paljon jäi hyviä pelejä pois listalta (Mortal Combat, Max Payne, Dragon’s Age, Doom, Ghost Recon ja Civilization), mutta kaikkea ei mahdu niin ei voi mitään.

Trinity

Solmion (tai kansankielellä krakan) voi solmia hyvin monella tapaa. Perussolmu on aika plääh, mutta se sopii vähän joka tilanteeseen. Itse kuitenkin suosin yleensä trinity-solmua. Se sopii parhaiten yksivärisen solmion kanssa, mutta olen nähnyt mahtavia kuviosolmujakin.

Ohjeet solmimiseen löytyy tietenkin vaikka Youtubesta. Jos haluaa vähän jotain hankalampaa, kokeile Eldredgeä.

Trinity solmu

Kannet Kindlelle

Moleskine for KindleYksi iso miinus Kindlessä on: siihen ei voi kirjoittaa. Tai voi, mutta se on uskomattoman tuskallista. Ipadissa voisi tehdä toki muistiinpanot Evernotella, mutta iPadilla tulisi kyllä tehtyä sitten paljon muutakin ja lukeminen jäisi sikseen. Kanniskelin Kindlen mukana pientä paperivihkoa ja kynää, mutta joku kolmesta tuntui aina olevan jossain eri paikassa.

Tilasin viime viikolla Amazon.co.uk:sta Moleskinen Folio e-Reader Coverin Kindlelle. Se on tavallisen A5 -arkin kokoinen kansi, jossa toisella puolella kirjoitusvihko ja toiselle puolelle saa Kindlen kiinni joustavilla nauhoilla.

Olisi varmaan pitänyt olla vähän tarkempi, koska kansisysteemi sopii hyvin ensimmäisen sukupolven Kindlelle (siis sellaiselle jossa on fyysinen näppäimistö). Perusmallille se on liian iso. Uupumaan jää reilut viisi senttiä. Sen sijaan että olisin alkanut lähettelemään kantta takaisin, liimasin Kindlen takapuolelle ja kannen sisäpintaan Velcro-tarrat. Kindlen saa kannesta irti niin halutessaan, mutta muutoin se pysyy tiukasti kansisysteemissä kiinni. Perfect.

Ainoa miinus Moleskinen kannessa on se, että kynälle ei ole omaa varsinaista säilytyspaikkaa kannen sisäpuolella. Koomista sinällään, koska kannen isoin myyntiargumentti on nimenomaan se kirjoittamismahdollisuus.

Muilta osin tuo kyseinen kansiratkaisu on todella laadukas (nahkaa sisältä ja Moleskinen peruspintaa ulkoa). Kirjoitusmahdollisuuden lisäksi se tuo lukemiseen sellaisen vähän enemmän kirjamaisen fiiliksen.

Moleskine Folio e-Reader Cover löytyy luonnollisesti Amazonista.

Diktaattorin käsikirja

Diktaattorin käsikirjaKatleena Kortesuo* ja Olli-Pekka Vainio ovat kirjoittaneet mahtavan kirjan viestinnästä. Diktaattorin käsikirja ei todellakaan ole mikään pölyinen pumaska kielioppisääntöjen sorvaamisesta arkikäyttöön, vaan teksti on tylyä tykitystä alusta loppuun. Kirja on kirjoitettu aloittelevalle (tai miksei jo vähän kehittyneemmällekin) diktaattorille, ja se sisältää mitä parhaimpia neuvoja propagandan alkeista käytännön kikkoihin.

Alla on muutamia lyömättömiä löydöksiä. Jos näillä ei tule diktaattoriksi, niin ei sitten millään.

”Aina kun vaihdat mielipidettäsi, se on tuotekehitystä, ei periaatteiden myymistä.”

Diktaattorille on siis tärkeää pystyä kääntämään takkiaan nopeasti, mutta samalla täytyy pystyä selittämään asiat parhain päin. Selittelyn lisäksi tärkeää  on löytää oikea ulkoryhmä, jota vastustamalla saa taakseen suuret ihmismassat. Tähänkin löytyy näppäriä neuvoja:

”Suomen mittakaavassa kannattaa siis leimata ongelmiin syyllisiksi 80 000 – 500 000 henkilön ryhmä. Tällaisiksi sopivat esimerkiksi maahanmuuttajat, työttömät, poliitikot, uskovaiset, turkulaiset tai vain ylimalkaisesti ”isokenkäiset”.”

(Kiitos tästäkin. Onhan se nyt selvää, että turkulaiset, nuo vanhan pääkaupungin syöpäläiset, ovat syypäitä sateenkaarisyrjintään, kuuttien nuijimiseen ja kissanpentujen kuristamiseen.)

Teoriaa tukemaan löytyy myös hienoja esimerkkejä. Propagandapuolella Guggenheim saa korvilleen monta kertaa (ja syystäkin):

Huomaathan, että sekä postimyyntilääkettä että Guggenheimia saa tilata vain pitkäkestoisina sopimuksina. Kunnon diktaattori pyrkii pitkäkestoiseen valtaan. Vaalikaudet ovat amatöörejä varten.

Kirja puhuttelee minua tietenkin syvästi, ja aion ottaa kirjan opit osaksi arkiviestintääni.

*) Disclaimer: Katleena istuu Aucor Oy:n hallituksessa.